Menipäs myöhään, mutta inspiraation iskiessä on pakko kirjoittaa. Muiden blogikirjoituksia lukiessani näin sunnuntai-illan iloksi, osui silmääni jo useammallekin tuttu mutta haasteellinen kysymys:
Miten ihmiset saataisiin kiinostumaan oman ympäristönsä hyvinvoinnista ja hoitamaan osansa yhteisen hyvän eteen?
Jotenkin uskoisin, että ihmisillä ei ole tarpeeksi tietoutta siitä mikä tilanne tällä hetkellä on olemassa ja miten he voisivat, pienilläkin teoilla, vaikuttaa ympäristönsä hyvinvointiin. Ai miksi ei ole? Noh, mietin sitä missä näistä hulevesistä, luonnon monimuotoisuudesta, kestävästä kehityksestä ja ekologisuudesta puhutaan. Ensin tuli mieleen meidän viheralan lehdet ja blogit, luontodokkarit sekä ympäristöalan nettisivut. Kuinka moni siis seuraa näitä medioita, todennäköisesti vain murto-osa. Ihmisistä, jotka seuraavat ovat todella kiinnostuneita asiasta aivan omin päin ja heistäkin yli puolet ovat alan ammattilaisia, jotka ratkovat työkseen näitä ympäristöllisiä haasteita. Ja onhan sitten niitä, jotka eksyvät aihealueelle muutamaksi sekunniksi nenää kaivellen... vakuuttavaa eikö.
Ajatus ihmisten mahdollisesta tiedottomuudesta heräsi jo oikeastaan siitä kun näin viimeisimmässä Viherpihalehdessä jutun puiden väärästä leikkaustavasta eli tapittamisesta. Olette varmasti törmänneet puolikkaisiin koivun runkoihin ja neulatyynyä muistuttaviin terijoensalaviin ainakin jossain elämänne aikana. Ei tapittamisesta sen enempää, mutta juttu oli mielestäni aivan väärässä lehdessä. Puutarha-alan harrastajien lehdessä! Luulisin, että ne jotka puunsa tapittavat eivät lue kyseisiä lehtiä tai ole tietoisia siitä miten puita tulisi leikata.
Siis olisi todella tärkeää puhua ja kirjoittaa ympäristöllisistäkin asioista siellä missä valtaosa ihmisistä on, jotta tietoisuutta ja kiinnostusta saataisiin edes tippasen verran lisättyä. Mikä oli vuoden katsotuin tv-ohjelma? Tv-uutiset ja sää. Mikä on luetuin lehti? Veikkaisin iltasanomia ja iltalehteä. Joo, onhan se vähän hassua ajatella, että lööppien välissä on juttua hulevesien imeyttämisestä, mutta varmasti siihenkin löytyisi keinot esittää asia oikealla tavalla lukijoille.
Mutta rajansa kaikella. Edellisessä blogin tapaisessa olin liittänyt kuvaksi Milla Palomäen sarjakuvastripin Kiroilevasta siilistä, jossa Antti-siili ei jaksa kuunnella juttuja aina vain eri uhkatilanteista. Stripin tilanne voisi olla ihan yhtä hyvin myös tosielämästä. Jos kaikista ongelmista vauhkotaan liikaa ja joka tuutista niin kukaan ei enää jaksa kuunnella. Tavallaan asiaan kyllästytään: "Aina tätä samaa jauhamista!" "Aivan se ja sama!" Ihmiset kaipaisivat perusteluja ja vastauksia siitä mitä he saavat jos tekevät näin tai noin. Miten he hyötyvät teoistaan? Mitä he saavat vaivanpalkaksi? Ihminen ei aina auta vain auttamisen ilosta vaan tuloksen ja vaivanpalkan tulisi myös näkyä jossain. Mutta missä?
Aina vain lisää kysymyksiä joihin tarvitsisi vastauksen.. Ehkä huomenna sitten, hyvää yötä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
(Moi, omat blogiseurattavani eivät ole vielä saaneet sivuja aikaiseksi, joten olen omatoimisesti seurannut sinun kirjoituksiasi. Sinulla on vallan hyviä näkökulmia! :)
Olen itse miettinyt tätä samaa asiaa ja ajattelin kirjoittaa siitä omaankin blogiini. Kerkesit ensin! Minusta tässä on juuri yksi ympäristöpolemiikin ydinkysymys: miten ihmiset saadaan ymmärtämään mitä ympärillä tapahtuu ja mitä sille voidaan tehdä? Miten ihmiset saataisiin näkemään luonnon "ekologinen kauneus" (mitkä asiat toimii), eikä vain rakennettua kauneutta? Miten monimuotoinen pajukko muuttuisi ihmisten silmissä toimivaksi, vettä pidättäväksi ja puhdistavaksi kosteikoksi, eikä olisi vain ryteikkö, josta täytyy päästä eroon?
Kuten sinäkin totesit; olennaista on ymmärrys.
Erilaiset tiedotukset, lehtijutut ja kampanjat ovat hyvä alku, mutta - koska ympäristö on aika laaja ja monimutkainen järjestelmä - tarvittaisiin järeämpiä keinoja. Niin sanottu läpäisyperiaate ympäristökasvatuksessa olisi minun punavihreiden silmälasieni läpi kahtosttuna oivallinen keino: ympäristökasvatus ei olisi vain yksi aine esimerkiksi koulussa, vaan se sidotaan osaksi kaikkia aineita, joihin se vaan luontevasti yhdistyy. Itseasiassa tämä läpäisy olisi hyvä ulottaa koko kestävän kehityksen ajatukseen, jolloin mukaan saataisiin myös sosiaalinen ja taloudellinen puoli. Sunnittelijana tätä voi tietenkin toteuttaa omissa töissään.
Omat isovanhempani ovat maalta, eläneet pula-ajan ja sodat. En jaksa lakata hämmästelemästä sitä, millaisella vauhdilla (länsimainen?) yhteiskunta on pystynyt riuhtaisemaan itsensä irti yhteydestä luontoon ja kuinka totaalisesti sen merkitys myös ihmisten hyvnivointiin on unohdettu. Ärgh!
Luulen, että suurin ongelma liittyy käytettävään termistöön. Selitin suu vaahdossa hulevesistä ystävälleni, joka ei tiedä alastamme juuri mitään, ja hänen reaktionsa oli : "mitä ne hulevedet on?"
Meidän ammattilaisten pitäisi mielestäni puhua asioista enemmän kansantajuisesti niin ehkä sitten sanoma menee paremmin perille oli viestintäkanava mikä tahansa.
Kansantajuisuus on tietysti aina plussaa, mutta alussa termit ovat aina välttämättä uusia. Eihän (taannoisista) happosateista, monimuotoisuuden vähenemisestä tai vaikka koko internetistä kukaan tiennyt mitään vielä muutama kymmenen vuotta sitten. Olennaista olisi, että ammattilaiset tietävät itse mistä puhuvat, jotta voivat tarvittaessa selittää uudet termit ja esimerkiksi niihin liittyvät syy- ja seuraussuhteet.
Joskus ammattijargonin voi purkaa normaaliksi puheeksi, mutta mielestäni joidenkin termien käyttäminen on aivan perusteltua asian täsmällisyyden nimissä. Esimerkiksi hulevesi ei ehkä ole kuvaavin termi kyseiselle ilmiölle, mutta parempaakaan ei ole toistaiseksi keksitty. Biodiversiteetistähän suositeellaan jo käytettäväksi ennemmin "suomalaisempaa" muotoa "luonnon monimuotoisuus".
Lähetä kommentti